Vanhan ajan meinikiä luonnonvesissä

posted in: Paavon blogi | 0
Humallahden uimalan syyspurku

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani kuvasin 1950- ja 1960-lukujen vaihdetta ajankohtana suomalaisen uinnin historiassa, jolloin laajemmin siirryttiin kylmissä luonnonvesissä harjoittelusta ja kilpailemisesta, siis kesäkuukausien avovesikaudesta, ympärivuotiseen toimintaan uimahalleissa. Tämä perustui hallien lukumäärän räjähdysmäiseen kasvuun. Vielä oleellisempaa oli, että uusia uimahalleja syntyi ympäri koko Suomea.

Luettelin vuoden 1960 alun viisi hallipaikkakuntaa. Suoritettu tarkistuslaskenta osoitti, että niitä olikin kuusi. Oulu sai ensimmäisen uimahallinsa vuonna 1959. Epätarkassa analyysissäni käytin hiukan myöhempää aloitushetkeä eli sitä, jolloin Toivo ”Topi” Myyryläinen aloitti siellä valmennustoiminnan. Alkoi syntyä selvää jälkeä. Helsingin tappioksi. Tilastot kertovat tästä kilpauinnin suomalaisesta murroksesta. Oulun uinti oli ilmiö.

Kerroin myös tuohon aikaan Vierumäen lammessa tapahtuneesta olympiavalmennuksesta. Sain vahvistuksen muistikuvalleni lukemalla Pertti Mustosen ”Sata altaassa” -kirjasta (2006) valmentaja Nils ”Nisse” Kihlmanin muistelon: ”Karri ui päivässä korkeintaan kaksi kilometriä. Vierumäen kylmissä vesissä uimme ensin 200 metriä, potkuja 200 metriä, sitten juoksimme kaksi kertaa lammen ympäri, potkuja 200 metriä, sitten juoksua, taas 200 metriä. Uintia tuli noin 600 metriä. Oli turha uittaa kylmässä vedessä enempää. Pääperiatteena oli hyvä fyysinen kunto ja moitteeton tyyli. Ennen hyvä tyyli tarkoitti jouheaa uintia, nykyään vain voimaa ja kestävyyttä – hirveää harjoittelua.”

Tässä ei vielä ollut puhe viime kesien hitistä, ”swimrunista”, eikä varsinaisesta avovesiuinnistakaan, vaan silloisen Pohjolan parhaan vapaauimarin, Rooman olympialaisten viestijoukkueen ankkurin, Karri Käyhkön valmistautumisesta allaskilpailuihin.

Kesät olivat uimista varten

Vanhaan hyvään aikaan oli sopiviin paikkoihin vesien äärelle rakennettu julkisia laitureita, kilparatoja ja hyppytorneja. Kilpailtiin virallisen lisenssisysteemin ulkopuolellakin sekä radoilla että luonnossa. Järvien yliuinnit olivat suosittuja. Järjestettiin maaotteluhenkisiä kansanuinteja ja suoritettiin uintiretkiä. Pidettiin uimakouluja ja opeteltiin hengenpelastusta. Lekoteltiin hiekkarannoilla. Järjestettiin jopa omia olympialaisia.

Kesät oli uimista varten. Vihkiäiskuva vuodelta 1931. (kuva Helsingin Uimareiden arkisto)
Kesät olivat uimista varten. (kuva Helsingin Uimareiden arkisto)

Olympiavuonna 1952 Paavo Lipponen ja Klaus Bremer kävivät Partaharjun poikaleirillä järviuimalan piikin (eli 25 m:n) baanalla tulevien kansanedustajien kisan. ”Klaude” voitti. Siitä hän on usein muistuttanut julkisuudessa. Olen kyllä muistanut muutenkin, koska olin mukana samassa uinnissa. Tosin avoimessa sarjassa.

Erkki Hara ja René Nyberg

Vasemmalta: Paavo Lipponen, tuntematon, Marjatta Hara (piilossa), Kari Haavisto ja Pirkko Haavisto (os. Hara) Mäkelänrinteen uimahallissa. Erkki Hara ja René Nyberg
Vasemmalta: Paavo Lipponen, tuntematon, Marjatta Hara (piilossa), Kari Haavisto ja Pirkko Haavisto (os. Hara) Mäkelänrinteen uimahallissa.

Monet kylmien avovesien uimarit totuttivat myöhemmin itsensä maauimaloiden ja hallien miellyttäviin olosuhteisiin ja ovat sittemmin vierastaneet luonnonvettä kuntoilu- ja kilpaympäristönä.

Erkki Hara, hänkin aikanaan kansanedustaja, oli yksi poikkeuksista. Hän osallistui jo 1930-luvulla menestyksellisesti Golf-Casino -maratonuinteihin.

Tämän aikansa merkittävimmän avovesiuinnin voittajia olivat muunmuassa Ada Onnela, Hilkka Vähätalo (os. Ahlava) ja Pekka Tiilikainen. Kilpailu uitiin Humallahden uimalasta Munkkiniemeen Kalastajatorpan merikylpylään. ”Humula” oli Helsingin Uimareiden valtakuntaa ja Kalastajatorppa taas myöhemmin Vetehisten hoidossa.

HU:n Erkki Hara oli etujoukoissa perustamassa Ylioppilasuimareita, josta sitten syntyi Vetehiset. Hara siis symbolisesti ui ”Humulasta” ”Fiskikselle”. Hänen oma uintiuransa päättyi sitten paljon myöhemmin nelinkertaiseen epäviralliseen triathlonin yli-ikämiesten SM-titteliin. Vesi elementtinä oli hänelle entuudestaan tuttu. Märkäpuku oli tullut apuun lämmittämään ja kelluttamaan.

René Nyberg Vanajavesiuinnissa v. 2011.
René Nyberg Vanajavesiuinnissa v. 2011.

Jos Hara nimi tuntuu uintipiireille tutulta, niin se johtuu siitä, että Erkin kaikki lapset ovat entisiä kilpauimareita. Parhaiten heistä menestyi Marjatta, jolla oli hallussaan 800 metrin vapaauinnin EE. Hän osallistui myös Meksikon olympialaisiin. Arkkitehti Marjatta Hara suunnitteli kilpauimarin asiantuntemuksella Mäkelänrinteen uimahallin.

Erkki Haran ohella toinen HU:n ja Vetehisten edustusuimari, joka on löytänyt allasvaiheen jälkeen avoveden uudelleen, on René Nyberg.

Hän oli juniorina aktiivinen Humallahden ja Seurasaaren uimaloiden toimija. Merkittävän diplomaattiuran ohessa ja sen jälkeen hän on ollut ahkera kuntouimari ja avovesitapahtumien kiertäjä. Humallahden ja Seurasaaren selät ovat hänelle lapsuudesta tuttuja. Samoin kuin monelle muullekin tölikalaiselle.

Humallahdesta Seurasaareen

Humallahden uimala oli ennen lopullista purkamistaan vuonna 1956 merkittävä uimaopetuksen, ”Läpi tulen ja veden” -uimanäytösten, vesipallon, uimahyppyjen, kansainvälisten uintikilpailujen ja talviuinnin kehto. Se oli uimareiden ja julkkistenkin kohtaamispaikka. Suurin osa Helsingin olympalaisten uinti- ja uimahyppyjoukkueesta koostui ”Humulan” kasvateista.

Humallahdelta kesärantaan päin2
Näkymä entisen Humallahden uimalan sisäänkäynnin kohdalta kohti Kesärantaa, Taivallahtea ja Rajasaaren siltaa.

Kallioon on naulattu uimalan muistolaatta. Kun uimalaitos lopullisesti suljettiin, Helsingin kaupunki osoitti HU:n uudeksi tukipaikaksi Seurasaaren uimalan Se oli kuitenkin liian ”kaukana” ja puitteiltaan vaatimaton. Kilpailu- ja harjoitustoiminta hiipui. Sen sijaan kylpylätouhu ja talviuinti jatkuvat edelleen. Nyt kaupungin hoivissa.

Seurasaaressa pidettiin uintipromootio viimeisen kerran vuonna 1961. Kandidaattien ja maistereiden vihkijänä oli sosiaalineuvos Bruno Nyberg, René Nybergin isä. Uimalasta käsin tapahtuneet uintiretket elävät vieläkin omaa elämäänsä. Joillakin on edelleen voimassa perinne kiertää Seurasaari uimalla ainakin kerran kesässä.

Humallahti oli Kesärannan vaikutuspiirissä. Urho Kekkosen kesäinen juoksulenkki ja talvinen hiihtolatu jäällä ohittivat Seurasaaren uimalan. Mäntyniemi ja Tamminiemi ovat Golf-Casino -marantonreitin varrella. Maailmanpolitiikan merkittävä tapahtuma, ETYK, järjestettiin Kalastajatorpalla. Presidentit, pääministerit, muut ministerit ja kansanedustajat ovat liittyneet läheisesti helsinkiläiseen avovesiuintiin. Myös uintihenkiset kunnallispolitiikan päättäjät ovat olleet tärkeässä roolissa.

Reittejä meressä

Helsingistä Lempäälään palannut kansanedustaja Sampsa Aaltio, selkäuinnin mestari, herätti ennen kuolemaansa keskustelun Golf-Casino-uinnista. Hän toivoi Helsingin Uimareiden järjestävän muistokilpailun, koska nuoruuden uintitoverinsa Veikko Vähätalon Hilkka-vaimo oli yksi kisan voittaneista. Asiaan vaikutti, että Veikko, majoukkueen vesipalloilija aikanaan, oli myöhemmin Lempäälän kunnanlääkäri.

Toive on huomioitu. Reitti Humallahdesta Munkkiniemen rantaan on piirretty oheiseen karttaan. Ehkä asia tästä etenee. Myös kartassa näkyvä Seurasaaren kierto on ollut kilpailutapahtumana muutaman kerran. Ympäriuinti oli suosittu harrastelijoiden uintitaidon mittari.

Tohtori Hermann Schenke, postimies Lammenvuo ja ylikonstaapeli Raekoski olivat Seurasaaren ympäriuinnin uranuurtajia. Kaksi viimeksi mainittua kiersivät myös tuplasti pitemmän lenkin ympäri Kuusisaaren ja Lehtisaaren. Mukana oli soutuvene turvana.

Pekka Tiilikaisen kilpakumppani, HU:n uimareiden ”isä”, Toivo ”Töffi” Virtanen suositteli pitkän matkan uimareiden harjoitteluun uintia ”Humulasta” ”Hietsuun” ja Seurasaaren kokkopaikan kautta takaisin uimalaan. Matka oli yli 3,5 km ja sen nuorin suorittaja oli kuusivuotias Kari Vuorinen, mestariuimaritar Alice Wuorisen poika. Äiti oli uimalan kassassa töissä ja poika ”päivähoidossa”.

Vesipalloilijoilla oli oma tapansa ottaa aurinkoa hyppykerrosten viiden metrin tasanteella. Korkeammalle ei voinut nousta, koska sen ajan uimalakurin mukaan ei portaita saanut tulla alas. Jos hiki tuli pintaan, käytiin uimassa Trollika-lenkki: hyppytornilta Rajasaaren kärkeen ja sieltä läheisen niemenkärjen kautta takaisin.

Klikkaa karttaa, pääset tarkastelemaan paikkoja ja reittejä lähemmin.
Klikkaa karttaa, pääset tarkastelemaan paikkoja ja reittejä lähemmin.

Tekeekö mieli kokeilla?

Ei aivan aloittelijan puuhaa. Kokeneidenkin meriuimareiden kannattaa paneutua turvallisuusasioihin ja mahdolliseen vesiliikenteeseen. Vesialueella liikkuvista soutajista, melojista ja suppaajista on tuskin harmia. Pikaveneitä täytyy kuitenkin varoa kauniina päivinä ja viikonloppuina.

Soutustadion, Merimelojat ja HKK voivat sopimuksesta toimia lähtö- ja maalipaikkoina. Seurasaaren uimala taas tarjoaa hyvät puitteet Seurasaarenselällä uimiseen. Samoin seurakuntien hallussa oleva kaunis Mustasaari. Kalastajatorpalta kohti Tarvaspäätä sijaitsee hieno hiekkaranta. Sieltä pääsee uimaan Laajalahdelle.

Reitit näkyvät kartalla. Moni on jo avannut kautensa. Vastuullista uintia!

Paavo Voltti
Follow Paavo Voltti:

Sain mielenkiintoisen haasteen kirjoitella blogia avovesiuinnista. Kaikkeen sitä joutuukin. Tai pääsee. Pohdin hetken ja arvioin ”eväitäni”. Olen kirjoittanut ja uinut suunnilleen yhtä kauan, lähes 70 vuotta. Uinut lyhyissä ja pitemmissäkin pätkissä, joskus kovempaa, nykyisin hiljempaa. Kaikenlaisissa vesissä. Kilpauimarina kuuluin ”kestävien” joukkoon. Meitä Antti Kasvion isoisä Taisto luonnehti lausahduksella: ”Kestää kauan uida altaanmitta”. Olen liikkeenjohdon konsultin ja ammattikorkeakoulun opettajan töistä eläköitynyt ikuinen urheilija. Helsingin Uimareita edustin uinnissa SM-mitalitasolla. Muutama Masters-mestaruus on tullut hankittua kauan sitten. Olen toiminut myös valmentajana ja varapuheenjohtajana. Olen HU:n kunniajäsen. Olen aina ollut kiinnostunut avovesiuinnista, nimenomaan luomulajina. Toivon voivani vaikuttaa lajin menestymiseen tässä puhtaiden vesien maassamme. Näkökulmani aiheeseen on mahdollisimman laaja.