Avovedestä altaaseen ja takaisin

posted in: Paavon blogi | 0

Mitä on avovesiuinti? Se on tietenkin uintia, kilpaillen tai ei, avovedessä. Kilpauimarille se tarkoittaa nimenomaan uinnin suhteellisen uutta kansainvälistä kilpailumuotoa tarkkoine sääntöineen. Vanhahkon sanakirjan mukaan avovesi taas on jäätön eli sula. Ei mene näillä määrittely vielä ihan putkeen. Lienee helpompaa kuvata avovesiuintia vastakohtana altaassa uinnille, siis uintina luonnonvedessä. Rakennetussa tai ehkä vielä tyypillisemmin rakentamattomassa ympäristössä.

Pikku_uimaritVedenjakajavuosi 1960

Ennen opittiin uimaan, virkistyttiin, kehitettiin taitoja, harjoiteltiin ja kilpailtiin meressä, järvissä, joissa ja lammissa. Kaikki tapahtui kesällä, paitsi avantouinti, joka oli kilpailuvapaata ”urheilua”. Se on aina ollut suosittu harrastus tai joillekin pilkkijöille pakon sanelema juttu.

Tänään uinti on ympärivuotista. Suurin osa suomalaisista oppii uimaan uimahallissa. Kandidaateiksi ja maistereiksi vihitään allasvesissä. Kilpailuissa haetaan ihanteellisia olosuhteita. Kaikki tapahtuu kirkkaissa vesissä ja tarvittaessa uimari saa turvaa yllätyksettömästä kaakelipohjasta.

Olosuhteissa on tapahtunut merkittävä muutos ja kehitys. Nuoremmat eivät ehkä hahmota tapahtumien nopeutta. Selvänä vedenjakajana oli vuosi 1960. Siloin alkoi voimakas uimahallien rakentaminen. Samalla jäivät vanhat uimalat huonolle hoidolle. Uimaan oppiva ei enää useinkaan tiedä, mitä tarkoittavat liejupohja tai samea, kylmä ja aaltoileva vesi. Eikä tiedä, että kaikki tuo voi olla hauskaa. Eikä sitä, että vettä ei tarvitse pelätä, mutta sitä tulee kunnioittaa. Varsinkin luonnon olosuhteissa.

1950-luvun lopulle asti kilpauinti oli totuttu jakamaan avovesi- ja hallikausiin. Hallit olivat kesät kiinni. Niille, joilla ei ollut uimahallia käytettävissä, järjestettiin erikseen ”Maakuntain mestaruusuinnit”. Kilpauimareiden rajoitetussa käytössä, Helsingissä jopa naisuimareita syrjien, oli uimahalli suurimmissa kaupungeissa. Espoo ja Vantaa eivät olleet suuria kaupunkeja.

Helsingissä oli 5-ratainen Yrjönkadun uimahalli erikseen asennettavine starttipalleineen, muoviletkuista tehtyine rataköysineen ja voimakkaasti kloorattuine 21-asteisine vesineen. Ei ollut katsomoa eikä oikein ilmanvaihtoakaan. Normaaliaikaan niin sanotussa ”isossa altaassa” uivat vain miehet. Naisille oli ”pikkuallas” ylemmässä kerroksessa. Muita hallipaikkakuntia olivat Turku, Tampere, Lahti ja Jyväskylä. Siis tässä koko pitkä lista!

Naisten kilpauintia hallitsi tuolloin Jämsänkosken Ilves, innostuksen voimalla ja lähinnä teollisuuden sekä Tampereen uimahallin tuella. Miesten valtikka oli Helsingissä ja tarkemmin Munkkiniemessä. Sieltä pääsi kolme uimaria, Vetehisten Karri Käyhkö, Kari Haavisto ja Ilkka Suvanto, Rooman olympialaisten 4 X 200 m vaapaauinnin viestijoukkueeseen. Neljäs jäsen oli perinteikkään HSS:n Stig-Olof Grenner. Joukkueen keski-ikä vastasi silloista täysi-ikäisyyttä. Se oli siis 21 vuotta. Uimarit olivat syntyneet kahden vuoden välein.Seurasaaren uimala

Kaikki tuon nelikon miehet olivat silloisten meriuimaloiden ”nappulauintien” kasvatteja. Humallahden, Uuunisaaren, Mustikkamaan ja Kalastajatorpan kylmät ja usein likaisetkin vedet olivat heillekin tuttuja. Tosin Yrjönkatu ja Uimastadion mahdollistivat lopulta kansainvälisen menestyksen. Ja sitä tuli. Pohjoismaiden mestaruuksien lisäksi muun muassa silloinen uinnin suurvalta Ruotsi lyötiin tuossa legendaarisessa Rooman viestissä. Suomen viides sija tarkoitti, että Euroopan maista edellä oli neljäntenä vain Iso-Britannia. Neuvostoliitto, Saksojen yhdistetty joukkue, Kanada, Unkari, Ranska, Italia, Alankomaat, Kiina, Brasilia ynnä muut jäivät taakse.

Osa valmennuksesta tapahtui Vierumäellä lammessa. Yksi syy tähän oli ratatilan puute maauimaloissa, joissa mentiin paljolti auringonotto ja kylpeminen edellä. Lehtien yleisönosastoissa vastustettiin allasveden lämmittämistä. Taloudellisista ja usein myös mieltymyssyistä. Ei ollut vesi lämmintä lähteisessä lammessakaan.

Samaan aikaan luovuttiin mielenkiinnon puutteessa lähes kaikista maratonuinneista avovesissä. Jälkiviisaasti ajatellen se tuntuu virheeltä. Yksi lopetetuista loppukesän suosikkitapahtumista oli Mustikkamaan ympäriuinti. Pitkäjärven yliuinti ei kuitenkaan kuollut. LaVi:n perinneseura pitää sitä edelleen hengissä. Hyvä näin. Eikä se tänään ole ainoa vaihtoehto harrastajalle tai tosissaan kilpailevalle.

Avovesiuinti kiinnostaa

Uusi uimarisukupolvi on löytänyt avoveden taas. Monelle se on jopa haastavuudessaan erittäin mielenkiintoista ja palkitsevaa. On kehitetty todella vaativia kilpailumuotoja ja toiminta on kansainvälistynyt. Suomi on talviuinnissa hyvin sijoittunut maailmankartalle. Sen sijaan suuret kesäiset avovesiuintitapahtumat tuntuvat jäävän Ruotsin ja Vironkin puolelle. Onneksi tilannetta halutaan parantaa. Olosuhteita Suomessa on ja intoa tuntuu riittävän.

Kangasalan Kesäpäiväuinnit 2013Avovesiuinnin uutta tulemista on tervehdittävä ilolla. Sillä on huomattava yhteiskunnallinenkin merkitys. Se on kustannustehokasta ja hyvin pitkälle investointivapaata. Se perustuu puhtaaseen ympäristöön ja veteen, joka on merkittävä elementti Suomi-brändissä. Uimaan tullaan kaukaakin, koska valoisa kesä ja tarvittava infra on meillä luonnostaan olemassa. Oikein suunnatut palvelut tuovat monenlaista välitöntä ja välillistä lisäarvoa.

Uusi eduskuntamme on aloittamassa. Siinä on perinteisesti, kuten on nytkin, ollut merkittävä uimariedustus. Loput ovat varmasti uinnin ystäviä tai heistä tehdään sellaisia. Tukea on siis tiedossa.

Hurjimmat ovat jo aloittaneet kesäisen avovesikautensa. Kukin taaplaa tyylillään. Avovedessä ei tyylejä rajoiteta. Sopivia harrastusmuotoja ja paikkoja riittää kaikille. Monet yhdistävät uinnin juoksuun ja pyöräilyyn. Kaikki on sallittua.

Kohti kesää vettä pelkäämättä, mutta pidetään turvallisuus aina mielessä!

Paavo Voltti
Follow Paavo Voltti:

Sain mielenkiintoisen haasteen kirjoitella blogia avovesiuinnista. Kaikkeen sitä joutuukin. Tai pääsee. Pohdin hetken ja arvioin ”eväitäni”. Olen kirjoittanut ja uinut suunnilleen yhtä kauan, lähes 70 vuotta. Uinut lyhyissä ja pitemmissäkin pätkissä, joskus kovempaa, nykyisin hiljempaa. Kaikenlaisissa vesissä. Kilpauimarina kuuluin ”kestävien” joukkoon. Meitä Antti Kasvion isoisä Taisto luonnehti lausahduksella: ”Kestää kauan uida altaanmitta”. Olen liikkeenjohdon konsultin ja ammattikorkeakoulun opettajan töistä eläköitynyt ikuinen urheilija. Helsingin Uimareita edustin uinnissa SM-mitalitasolla. Muutama Masters-mestaruus on tullut hankittua kauan sitten. Olen toiminut myös valmentajana ja varapuheenjohtajana. Olen HU:n kunniajäsen. Olen aina ollut kiinnostunut avovesiuinnista, nimenomaan luomulajina. Toivon voivani vaikuttaa lajin menestymiseen tässä puhtaiden vesien maassamme. Näkökulmani aiheeseen on mahdollisimman laaja.