Keppiä vai porkkanaa, kieltoja vai opastusta?

posted in: Paavon blogi | 0

Ajatus tämän viidennen blogini sisällöstä lähti liikkeelle neljästä asiasta: Ensiksi julkaisin somessa kuvan Särkisalon rantakalliolle rakennetusta hyppytelineestä.

Hyppyteline Särkisalossa.
Hyppyteline Särkisalossa.

Arvostamani uinnin ja muunkin urheilun veteraani ja asiantuntija Kauko-Aatos Leväaho kommentoi tuota kuvaa. Samoihin aikoihin satuin selailemaan vuonna 1945 julkaistua Pekka Tiilikaisen ja Aaro Tynellin aikansa klassikkovihkosta Miten opin uimaan? Uinnin opaskirja nuorisolle. Sitten matkasin autollani tuttuja reittejä Helsingin lähiympäristössä ja poikkesin Lopella. Oli helle ja mieli teki pulahtaa ja jopa kunnolla uidakin vihdoin lämmenneissä, matkan varrelle sattuneissa, avovesissä. Törmäsin kieltotauluihin. Harvemmin hyviin opasteisiin. Miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?

Katso ennen kuin hyppäät!

Esittelin siis uimapaikan ja hyppylavan, joka arvioni mukaan oli kolmen tai neljän metrin korkeudella vedenpinnasta. Kerroin myös tulipalosta, joka oli viime kesänä tuhonnut viereisen vanhan kyläkaupan rakennuksen ravintoloineen ja samalla jättänyt uimapaikan vastuuvalvonnan hunningolle. ”Kake” kysyi, aivan oikein, enkö pelännyt vedessä mahdollisesti pystyssä olevia tukkeja tai keppejä. Kysymys oli oikea, mutta minun kohdallani tällä kertaa aiheeton. En nimestäni huolimatta ole uimahyppääjä. Jos olisin silloin mennyt uimaan, olisin käyttänyt viereisiä portaita. Aika ei vain antanut myöten. Ilahdutti, että Kauko-Aatos kuitenkin vielä uskoi hyppykuntooni.

Kaikki vanhojen uimaloiden kasvatit tuntevat vaarat, joista aikanaan varoitettiin. Edellä mainitun kirjasen loppuun on koottu kahdeksan kohdan luettelo ”Terveydenhoidollisia neuvoja uinnin harrastajalle”. Lainaus sen viidennestä teesistä: ”Älä hyppää korkeammalta veteen, ellet tiedä varmasti paikalla olevan tarpeeksi syvää. Muista myös, että veden alla voi olla pohjassa pystyssä seisovia paaluja ja keppejä.”

Vakavasti ottaen tärkeä varoitus. Koska kuitenkin hyppääminen kuuluu lajiin ja on monen mielestä todella hauskaa, muotoilisin luonnonveteen hyppäämiseen liittyvän viestin mieluummin kannustavampaan muotoon: Hyppääminen veteen on hauskaa, mutta varmista, että teet sen turvallisesti. Jos haluat kehittyä siinä, pyydä asiantuntijalta neuvoa.

Tyylikäs hyppy tulossa?
Tyylikäs hyppy tulossa?

Hieman keppiä vanhaan malliin

Seitsemänkymmenen vuoden aikana on maailma muuttunut. Sen mukana myös kieli ja kirjoitustapa. On virkistävää lukea vanhahtavaa tekstiä, jonka takaa kuitenkin löytyy oikea sanoma tähänkin hetkeen. Kirjasen yhteenvedon ”terveydelliset neuvot” eli kiellot kuuluvat näin:

  • 1: ”Älä mene veteen kovin hikisenä ja väsyneenä”.

Koska kirjan opetukset liittyvät etupäässä luonnonvedessä uintiin, tällä ei tarkoitettane nykyään usein kuultua, mutta liiankin usein huomiotta jätettyä, uimahallin kuulutusta: Suihkuun ennen altaaseen menoa! Ennemminkin varoitetaan nopean lämpötilan vaihtumisen vaarasta väsyneelle tai sairaalle kropalle. Lääketiede edelleenkin suosittelee varovaista siirtymistä kylmään veteen. Se ei tarkoita, että talviuinti, tai kylmässä vedessä uinti yleensä, olisi oikein suoritettuna terveysriski. Päinvastoin.

  • 2: ”Älä viivy vedessä liian kauan, ei ainakaan niin kauan, että väriset vilusta, sillä silloin et saa tavoittamaasi hyötyä uinnista. Jos viluttaa tai ilma on kylmä, kuivaa ruumiisi huolellisesti ja pue sitten vaatteet nopeasti päällesi.”

Tämä teksti on siis ihan asiaa ajalta ennen märkäpukuja ja Tuomas Kaarion Uimalla yli -maratonuinteja sekä muuta nykyajan extremeä. Monelle kuitenkin tuttu isoäidin huoli ja ohje. Taisi olla 1950-lukua, kun kielisuosituksen mukaan alettiin kuivata kehoa. Sanoisin: Ui, mutta tunne rajasi ja noudata terveystiedon perusoppeja. Kyllä Siperia opettaa.

Miten opin uimaan? -vihkonen
Miten opin uimaan? -vihkonen
  • 3: ”Älä mene uimaan täydellä vatsalla eli heti syönnin jälkeen, koska ruuan täytteinen vatsalaukku on esteenä sydämen toiminnalle ja veren kierrolle.”

No comments, mutta kokemus auttaa välttämään ongelman.

  • 4: ”On tyhmän rohkeata uida yksinään pitkien matkojen päähän rannasta. Jos sen kuitenkin teet, anna veneen seurata saattajana. Moni terve ja voimakaskin henkilö on saanut hengellään maksaa uhkarohkeudestansa.”

Tämä on tärkeä perusohje edelleenkin. Tottakai. Ui siis mieluiten ryhmässä. Valitse sopivia etappeja. Käytä uimarinpoijua ja erityisen vaativissa suorituksissa avustavaa venettä, kanoottia tai SUP-lautaa. Huolehdi tavaroistasi, näy ja varaudu siihen, että saat tarvittaessa tukea jostakin kelluvasta. Virallisten tapahtumien ja kilpailujen järjestäjien tulee huolehtia turvallisuudesta asianmukaisin järjestelyin. Näin onkin kokemukseni mukaan tapahtunut. Jokaisen on kuitenkin varmistettava turvatoimien riittävyys omalta osaltaan. Kaikkea vastuuta ei voi ulkoistaa.

Porkkanoita ja ohjeita

Jos harrastukseen liittyy jokin ongelma tai haaste. Yritetään mieluummin vastata haasteeseen kuin luopua harrastuksesta. Opastetaan mieluummin kuin kielletään. Hyppääminen tuntemattomassa paikassa tuli käsiteltyä edellä. Sukeltamiseen ja uintiin yleensäkin on lisäksi kirjassa annettu ohje:

  • 6: ”Jos sinulla on joku korvavika, muista panna ennen uintia korvaasi voiteeseen kastettu pumpulituppo.”

En ole käyttänyt. Ehkä siksi minulle on kehittynyt ns. valikoiva kuulo. Muistan kyllä jonkun kaverini joskus maininneen saamastaan diagnoosista uimarin korva. Varsinkin vauvauinneissa ja uimakouluissa olen nähnyt tähän ongelmaan kehitettyjä suojia ja tulppia. Tärkeä asia näinä allergioiden ja korvatulehdusten aikoina.

  • 7: ”Aloita aurinkokylpyjen ottaminen varovasti ja lisää sitten valoitusaikaa päivittäin”.

Tuttua puhetta uv-säteilyn vaaroista. Nykyisten digikameroiden aikana ei valoitusajallakaan ole entistä merkitystä. Tiedät siis, mitä nuo viisaat miehet, Tiilikainen ja Tynell, tarkoittivat vaikka D-vitaamiinista ei ennen niin paljon puhuttukaan.

  • 8: ”Parempi on ottaa aurinkokylpyjä liikkuen kuin loikoamalla rantahiekalla, koska jälkimmäinen tapa vain veltostuttaa”.

Rantahiekka, laiturit ja vastaavat kuuluvat uintipaikkoihin. Siksi velttoiluun voi uimarilla olla poikkeuksellinen houkutus. No, kyllähän kova treeni vaatii leponsa. Muistan tämän liittyneen erityisesti vanhan ajan uimaopettajien elämään. He kun olivat samalla usein rantavahteja, eikä kummempaa vahdittavaa aina ollut. Ainakin uimaopet Humallahdessa ja Seurasaaressa tiesivät, mitä tarkoitti, kun kuulivat legendaarisen Toivo ”Töffi” Virtasen möreän muistutuksen: ”Ei tämä ole mikään lasaretti, että täällä vaan maataan!”

Ovatko uinnin kieltävät kyltit lisääntyneet?
Ovatko uinnin kieltävät kyltit lisääntyneet?

Kieltotaulut – mistä löydän satunnaisen uimapaikan?

Ajan autolla enemmän kuin haluaisin. Erityinen meneminen tiettyyn suosikkikohteeseen uimaan edellyttää usein ”turhaa” ajamista. Kovimmat hoitavat matkat kyllä fillarilla, mutta omalta kohdaltani tietyt matkat ovat liian pitkiä. Olenkin miettinyt asiaa hieman nurin päin. Olen ”välttämättömien” automatkojen reitinvarrelta etsinyt sopivia uintikohteita. En vain pulahtamispaikkoja, vaan avovesiä, joissa voi kunnolla uida matkaa.

Kun asiaan muutaman päivän aikan paneuduin, olin hieman yllättynyt ja pettynyt. Monelle rannalle ja niille johtaville pikkuteille oli ilmestynyt vuosien varrella roppakaupalla kieltokylttejä. Toisaalta monet rannat olivat käyttämättöminä rehevöityneet ja niille pystytetyt rakennelmat ränsistyneet.
En keksinyt mitään sellaista ratkaisua, josta voisin kertoa ilman lisäselvityksiä. Jatkan siis harjoituksia, vaikka itse pääsenkin luonnonveteen kävellen, pyöräillen, julkisilla kulkuvälineillä ja varsinkin omalla autolla. Eri paikkoihin eri konstein. WP_20150706_012

Ei mitään huonoa jos ei hyvääkin. Nimenomaan Helsingin kaupunki ansaitsee kiitoksen hallitsemiensa uimarantojen kunnosta ja opastuksen laadusta. Rannalla selviää, missä olet ja mitä saat tehdä. Toivottavasti kokemusten karttuessa saan kehua muitakin. Lauantaina uidaan Pomarkussa Isojärven avovesiuintitapahtumassa. Hullun rohkealle voi tulla vilu.

Paavo Voltti
Follow Paavo Voltti:

Sain mielenkiintoisen haasteen kirjoitella blogia avovesiuinnista. Kaikkeen sitä joutuukin. Tai pääsee. Pohdin hetken ja arvioin ”eväitäni”. Olen kirjoittanut ja uinut suunnilleen yhtä kauan, lähes 70 vuotta. Uinut lyhyissä ja pitemmissäkin pätkissä, joskus kovempaa, nykyisin hiljempaa. Kaikenlaisissa vesissä. Kilpauimarina kuuluin ”kestävien” joukkoon. Meitä Antti Kasvion isoisä Taisto luonnehti lausahduksella: ”Kestää kauan uida altaanmitta”. Olen liikkeenjohdon konsultin ja ammattikorkeakoulun opettajan töistä eläköitynyt ikuinen urheilija. Helsingin Uimareita edustin uinnissa SM-mitalitasolla. Muutama Masters-mestaruus on tullut hankittua kauan sitten. Olen toiminut myös valmentajana ja varapuheenjohtajana. Olen HU:n kunniajäsen. Olen aina ollut kiinnostunut avovesiuinnista, nimenomaan luomulajina. Toivon voivani vaikuttaa lajin menestymiseen tässä puhtaiden vesien maassamme. Näkökulmani aiheeseen on mahdollisimman laaja.